Perustiedot - Kirkolliset ilmoitukset - Työalat - Työntekijät - Yhteydenotto - Linkit - Vapaaehtoiseksi


Esirukouspyyntö

Ajankohtaista

    Rippikoulun opetuspäivä 5.11.

    Rippikoululaisten kotikirkkopäivä pidetään kirkossa sunnuntaina 5.11.2017 klo 9.30-13.30, jolloin ohjelmassa on muun muassa ehtoollisopetusta, jumalanpalvelus sekä kotikirkkoon ja urkuihin tutustumista.

    Päivän aika tarjoillaan välipalaa.

    Ehtoolliselle osallistuminen

    Rippikoululaisille annetaan rippikoulun aikana jumalanpalvelus- ja ehtoollisopetusta. Uuden rippikoulusuunnitelman mukaisesti nuorilla on mahdollisuus osallistua jo rippikoulujakson aikana ehtoolliselle yhdessä rippikoulun työntekijöiden kanssa. Sunnuntaisin pidettäviin rippikoulun opetuspäiviin sisältyy mahdollisuus ehtoolliselle osallistumiseen. Samalla kuitenkin halutaan kunnioittaa perinteistä näkemystä, jonka mukaan ehtoolliselle osallistutaan vasta konfirmaatiomessussa. Ehtoollisen merkityksestä ja ehtoollisella käymisestä on tärkeä käydä keskustelua rippikoululaisten kanssa. Näin ollen nuorten omat sekä perheitten näkemykset voidaan parhaiten ottaa huomioon